Taito Pirkanmaan säännöt

31.03.2009

TAITO PIRKANMAA RY:N SÄÄNNÖT


I NIMI, KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE JA TARKOITUS
1 §
Yhdistyksen nimi on Taito Pirkanmaa ry, epävirallisesti englanniksi Pirkanmaa Crafts Association ja
sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.
2 §
Toiminta-alueena on ensisijaisesti Pirkanmaan maakunta.
3 §
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia alueellisen käsi- ja taideteollisuuden yleisten edellytysten kaikinpuoliseksi
edistämiseksi ja kehittämiseksi.


II TEHTÄVÄT
4 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
1) harjoittaa Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n jäsenjärjestönä alan neuvontatoimintaa,
2) perustaa ja ylläpitää neuvontatoimintaa varten toimintapisteitä,
3) tukee käsi- ja taideteollisuuden harjoittajien toimintaa antamalla ohjausta tuotanto- ja myyntikysymysten
järjestelyssä, välittää malleja ja raaka-aineita ja suorittaa laaduntarkkailua,
4) kehittää käsi- ja taideteollisuusalan neuvontaa, tuotantoa ja markkinointia sekä tekee aloitteita ammattikasvatuksen
edistämiseksi,
5) järjestää näyttelyitä, esitelmä- ja neuvottelutilaisuuksia, kursseja ja kilpailuja sekä myyjäisiä ja arpajaisia,
6) harjoittaa julkaisu- ja tiedotustoimintaa sekä välittää malleja,
7) on yhteistoiminnassa ulkomaisten alan järjestöjen kanssa sekä
8) edistää muilla tavoin käsi- ja taideteollisuusalaa.
Yhdistys voi olla osakkaana tai jäsenenä käsi- ja taideteollisuusalalla toimivassa yhteisössä, omistaa
kiinteistöjä ja ottaa vastaan lahjoituksia. Yhdistyksen toiminta ei saa johtaa voiton tai muun taloudellisen
ansion hankkimiseen siihen osallisille eikä se saa muutenkaan muodostua pääasiassa taloudelliseksi.


III JÄSENYYS JA JÄSENMAKSUT
5 §
Johtokunta voi hyväksyä yhdistyksen henkilöjäseneksi toiminta-alueella toimivat yksityiset käsi- ja
taideteollisuustuotteiden valmistajat ja harrastajat sekä yhteisöjäseneksi
1) paikalliset, rekisteröidyt käsi- ja taideteollisuusyhteisöt ja käsi- ja taideteollisuustuotteilla
kauppaa harjoittavat oikeuskelpoiset yhteisöt
2) käsi- ja taideteollisuusalaa edustavien valmistajien oikeuskelpoiset yhteisöt
3) muut rekisteröidyt yhdistykset ja oikeuskelpoiset yhteisöt, joiden toimintaan liittyy käsi- ja
taideteollisuuden edistäminen sekä
4) kunnat ja muut alaa tukevat julkisyhteisöt.
6 §
Jäsenen erottamisesta päättää yhdistyksen johtokunta yhdistyslain mukaisesti.
7 §
Yhdistys voi kutsua kunniajäsenikseen sen tarkoitusperien hyväksi ansiokkaasti työskennelleitä
henkilöitä. Kunniajäsenillä on läsnäolo- ja äänioikeus yhdistyksen kokouksissa.
8 §
Jäsenet maksavat yhdistykselle jäsenmaksun, jonka suuruuden määrää yhdistyksen varsinainen
kokous vuodeksi kerrallaan. Kunniajäsenet eivät maksa jäsenmaksua.
9 §
Jäsen, joka on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta vähintään kahden viimeksi kuluneen
vuoden aikana, katsotaan eronneeksi yhdistyksestä.


IV TOIMIELIMET
10 §
Yhdistyksen toimielimet ovat yhdistyksen kokous sekä johtokunta, joka toimii yhdistyksen hallituksena.
11 §
Yhdistyksen varsinainen kokous pidetään vuosittain maalis-toukokuussa johtokunnan määräämässä
paikassa ja määräämänä aikana. Ylimääräinen kokous pidetään, mikäli johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi
tai vähintään 1/10 äänioikeutetuista jäsenistä sitä johtokunnalta kirjallisesti määrätyn asian käsittelemiseksi
vaatii. Jäsenten aloitteesta voivat varsinaisessa kokouksessa tulla käsiteltäviksi asiat,
joista on tehty johtokunnalle kirjallinen esitys viimeistään 30 päivää ennen kokousta.
Kutsu yhdistyksen kokoukseen lähetetään jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen kirjepostilla tai sähköpostilla
vähintään 10 vrk ennen kokousta.
12 §
Yhdistyksen kokouksessa kullakin jäsenellä on yksi ääni, valtakirjalla korkeintaan kolme (3) ääntä. Valtuutettuna
voi toimia vain yhdistyksen jäsen.
Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan
mielipide, vaaleissa arpa.
13 §
Kokouksen avaa johtokunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja tai näiden estyneinä ollessa johtokunnan
jäsen.
Varsinaisessa kokouksessa
1) valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja ääntenlaskijat (2)
2) todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3) hyväksytään työjärjestys
4) käsitellään edellisen kalenterivuoden vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
5) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapaudesta johtokunnalle ja muille tilivelvollisille
6) päätetään jäsenmaksun suuruus
7) vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio
8) päätetään johtokunnan jäsenten kokouspalkkiot ja tilintarkastajien palkkiot
9) valitaan johtokuntaan jäsenet erovuoroisten tilalle
10) valitaan vähintään yksi varsinainen tilintarkastaja ja 1 - 2 varatilintarkastajaa, joiden tulee olla KHT -
tilintarkastajia.
11) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

14 §
Johtokuntaan kuuluu varsinaisen kokouksen kolmeksi vuodeksi valitsemat yhdeksän (9) jäsentä, joista
yksi on yhdistyksen toiminnanjohtaja. Heistä erovuorossa on vuosittain kolme (3). Johtokunnan jäsenten
toimikausi alkaa heti yhdistyksen kokouksen jälkeen. Johtokuntaan ei voida valita muita yhdistyksen
toimihenkilöitä.
Johtokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Johtokunta voi valita työjaoston
sekä päättää niille annettavista tehtävistä ja valtuuksista.
Johtokunnan esittelijänä toimii yhdistyksen toiminnanjohtaja ja johtokunta voi pyytää muita asiantuntijoiden
esittelyjä. Johtokunta kutsuu sihteerin vuosittain.
Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään neljä (4) muuta
jäsentä on läsnä. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan
ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa arpa.
Johtokunta toimii, sen lisäksi mitä näissä säännöissä on muualla sanottu, yhdistyksen lakimääräisenä
edustajana, panee toimeen yhdistyksen kokouksen päätökset sekä valmistelee sille esiteltävät asiat.
Johtokunta ottaa palvelukseen ja erottaa yhdistyksen toimihenkilöt siltä osin kuin johtokunta ei ole siirtänyt
asiaa toiminnanjohtajalle sekä päättää heidän palkkauksestaan.
Johtokunta määrää käsityökeskusten toimipaikat, vahvistaa käsityökeskusten ohjesäännöt ja nimittää
käsityökeskusten toimikunnat ja muut tarvittavat toimikunnat. Johtokunta huolehtii jäsenluettelon pitämisestä
sekä määrää edustajat niihin yhteisöjen kokouksiin, joissa yhdistyksellä on etuja valvottavanaan.


V TOIMIHENKILÖT JA NIMEN KIRJOITTAMINEN
15 §
Yhdistyksen henkilöstöön kuuluu toiminnanjohtaja ja yksi tai useampi muu toimihenkilö.
16 §
Yhdistyksen nimen kirjoittaa johtokunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, toiminnanjohtaja tai johtokunnan
siihen oikeuttama henkilö, näistä kaksi yhdessä.


VI TILIKAUSI
17 §
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.


VII SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA TOIMINNAN LOPETTAMINEN
18 §
Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos yhdistyksen kokouksen kokouskutsussa on mainittu
muutosehdotus ja muutoksen puolesta annetaan vähintään 3/4 yhdistyksen kokouksessa annetuista
äänistä.
19 §
Päätös yhdistyksen toiminnan lopettamisesta tehdään kahdessa perättäisessä yhdistyksen kokouksessa.
Jos yhdistyksen toiminta lopetetaan, käytetään sen varat yhdistyksen purkamiskokouksen määräämällä
tavalla käsi- ja taideteollisuutta edistäviin tarkoituksiin yhdistyksen toiminta-alueella.

vahvistettu 6.11.2009

Klarna Checkout
kauppiaan tiedot